YRJÖ VUORENMAAN PERINTÖ MAAILMALLE

Yrjö Vuorenmaa oli hyvin komea nuori herra. Hän oli myös ahkera, sillä vain 13 vuotiaana hän työskenteli jo eri kaupoissa apupoikana ja 19 vuotiaana perusti oman. Yrjö ei heittänyt mitään pois, kaikki säästettiin, niin kuin tuolloin oli tapana. Asiat tehtiin kestämään ja ne todella kestivät ja nyt 100 vuotta myöhemmin osa on mennyt paikasta käyttöön. Jopa KAS KAS kenkä vaha päätyi uudelle asiakkaalle käyttöön.
Yrjön perintö maailmalle:
Yli 200 museota ja keräilijää, yksityisiä ja isoja kunnallisia museoita kuten Jalasjärven museolle on päätynyt tavaraa Opin juuresta. Ja matka jatkuu edelleen ja uusia paikasta oman palan saaneita tulee koko ajan lisää. Eli pelkästään tämän suhteen Yrjön perintö maailmalle on ollut massiivinen. Väitän ettei kukaan Vuorenmaan suvusta ole koskaan osannut edes aavistaa heidän jälkeen jäävän merkitystä.
Jalasjärven museoon on täältä mennyt myyntiin puukauhoja ja museon puolelle mm. lääkkeitä.
Kuvassa esimerkki Hangon tuotteiden kerääjästä. Tämä hyllyn löysi puuvajan katosta bensa ja öljy museon pitäjä. Näitä tuota pakkauksia täältä lähti hankoon myös, kuten tämä hyllykin. Aivan mielettömän upean hän siitä sai. Juuri näin oli hylly tässä Yrjön kaupassakin. Jos olet paikasta saanut omasi ja suostut kuvan luovuttaa mihin tavara päätyi, otan kuvia mieluusti vastaan. Nämä todella lämmittää sydäntä, että tietää asioiden päätyneen muualle kuin kaatopaikalle. Sekä Yrjön elämän työn merkitys saa kasvot. Myös jos suostut omaa kokoelmaa näyttämään muille ihmisille, voin jakaa tietoa.

Ekonomi järjestö on tekemässä tutkimuksia täältä löytyneen sormuksen suhteen. Ekonomi sormuksen teko aloitettiin 70 luvun lopulla. Täältä löytynyt sormus on sama sormus, mutta sen leimat todistaa sen tehdyksi 60 luvun alussa jo. Eli n. 10 vuotta aikaisemmin kun historian kirjoissa tiedetään sen suunnittelusta. Meneekö ekonomisormuksen historia Vuoremaan takia uusiksi? Mahdollisesti.

Paikan yksi erikoisimmista löydöistä on ollut Fazerin 1955 lumikki ja seitsemän kääpiötä suklaa rasia jossa oli suklaat sisällä. Tämän sai lopulta tunnettu muusikko joka on myös keräilijä. Paikassa käynyt henkilö kertoi myöhemmin, että rasiasta oli tehty lehti artikkeli. En ole tuota artikkelia nähnyt ja löytänyt, mutta mieluusti ottaisin vastaan jos joku sen löytää.

Tarinat myös kertoi paikallisesta suksitehtaasta. Sen kaiketi kilpailijat aikoinaan poltti ja suvulle ei muistoja tehtaasta jäänyt ja sitä ei koskaan uudelleen avattu. Suku on etsinyt suksia muistoksi pitkään, niitä löytämättä. Täältä niitä lopulta löytyi useammatkin.
Suomessa on yksi joka valmistaa vanhoja tapetteja perinteisillä tavoilla. Täältä löytyi valtavasti vanhoja tapetteja ja malli kirjoja. Näyte kirjat ja vanhoista mallinnukset päätyivät kaikki heille ja heiltä on tilattavissa kaikkia vanhat ihanuudet. Monet täällä ihasteli tapettikirjoja ja kun joskus tilanne parempi ja pääsee remontit aloittamaan. Tulen heiltä tilaamaan tapetteja paikkaan. Heidän kautta päätyi myös lanka tutkijalle vanhat kaupan näytteet. Eli Yrjön perintö ulottuu myös tieteeseen ja tutkimiseen.
Jokipiin markkinoiltakin erittäin tutuiksi tulleet keräilijä veljekset täältä on omansa löytänyt. Heille päätyi myös Yrjö Vuorenmaan kaupan kyltti joka jokavuotisessa tapahtumassa on kaikkien nähtävillä.
Pisin mihin on paikasta tavaraa haettu, on Kreikka. Perhe joka paljon lomaillut Suomessa, keräsi tv:tä ja he päätyivät tekemään auto reissun Suomeen kokoelman kasvattamiseksi samalla kun lomailivat.
PosiTV teki paikasta myös jutun. Joka oli itselle hirveä paikka, koska en viihdy kameran edessä lainkaan. Mutta kiitos Ilkan ja ryhmän upean työn, olivat saaneet jutusta upean ja ei tarvinnut niin hirveästi itseä hävetä. Ilkka nosti esiin upeita asioita paikan sisällöstä. Linkki videoon löytyy tuosta toisesta kirjoituksesta.
Militaria puolen löydöt tässä paikassa on historiaa muuttavat. Yrjö oli natsi. Mutta paikasta löytynyt lehti artikkeli herätti kysymyksen mikä osuus oli vapaamuurareilla sotaan. Siitä löytyi tiedon tie josta ketään ei ole puhunut. Sodat käytiin vapaa muurareita vastaan. Natsit oli tavallisien kansan ääripäätä jotka olivat vapaamuurareiden valtaa vastaan. Kansa hävisi sodat. Materiaali on myös osoittanut, ettei suomen hakaristiä ole koskaan ollut olemassa. Väitetty suomen hakaristi oli todellisuudessa länsimaiden sotaliiton risti. Eli Yrjön perintö maailmalle, se ettei hän ole heittänyt mitään pois, tulee olemaan historian kolmannen kerran uusiksi kirjoittava.
Historian uudelleen kirjoitus. Täällä on myös 1904 lähtien vanhoja koulukirjoja. Myös uudet ja vanhat historian kirjat. Mutta näissä kirjoissa on myös opettajan tekemät merkinnät, ilmeisesti mitä muutettu 30 ja 50 luvuilla historian kirjoista. Eli tullaanko historia kirjoittamaan uudelleen kolmannen kerran? Myös tämän paikan löydöksien ansiosta? Väitän että kyllä. Sillä paikan materiaalit on jo aiheuttanut keskustelu pyörän pyörähtämisen käyntiin ja se on aina lopulta muutoksen merkki.
Paikasta on myös lähtenyt rekvisiittaa eri paikkoihin. Niin kalliokamuille kuin 80 luvulle sijoittuvaan tv sarjaankin.
Paikassa käyneiden kautta olen myös tavannut aivan mielettömiä ihmisiä ja kuullut tarinoita, todella äärestä laitaan. Luonto tarkastajakin käynyt ja monia upeita keskusteluita käyty. Kaksi vuotta olen käynyt paikkaa läpi ja jopa lumppu laatikot kävin lopulta läpi, koska sieltä löytyi karkki papereita. Onko tie ollut raskas? Kyllä todella. Mutta 100% täysin sen arvoinen. Jos olisin tehnyt kuten suurin osa ja vetänyt suoraan kaiken roska lavalle. Suuri määrä historiaa olisi kadonnut taivaan tuuliin. Siksi olenkin päättänyt ottaa paikkaan mielummin vastaan "roskaa" myös, jos sillä välttää arvokkaiden tietojen katoamisen. Koen olevani hyvin etuoikeutetussa asemassa, että olen saanut kunnian käydä tämän kaiken läpi ja siirtää sen eri keräilijöille ja museoille eteen päin. En kadu valintaa käydä läpi, tekisin uudelleen saman vaikka monta kertaa!
Kuten olen monen meillä käyneen kanssa keskustellut. MITÄ TÄSTÄ MEIDÄN AJASTA JÄÄ 100 VUODEN PÄÄSTÄ ASUVILLE? Ei mitään! Sillä kaikki on heti hajoavaa krääsää joka ei säily ja saastuttaa vain luonnon. Koska menneet sukupolvet eli viisaammin tehden asiat kestämään, me voimme toisia tuotteita käyttää vielä 100 vuotta myöhemmin. Onko se puun kaataminen silloin niin hirveä asia? Kun siitä tehty tuote kestää isältä pojalle hyvin hoidettuna ilman luonnon saastuttamista? 100v aikana kasvaa jo monta uutta puuta tilalle.
